Vapaaehtoisuudesta osallisuutta -hanke

Vapaaehtoisuudesta osallisuutta- hanke on Euroopan sosiaalirahaston osarahoittama kolmevuotinen (1.8.2024 – 31.7.2027) yhteishanke Kouvolan Kipinä ry:n kanssa. Hankkeen tavoitteena on osallisuuden lisääminen ja sen aikana pyritään luomaan tuetun vapaaehtoistoiminnan malli ja kehittämään matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa. Hankkeen lähtökohtana on ajatus, että kaikilla olisi tasavertainen mahdollisuus vapaaehtoistoimintaan omista voimavaroista ja lähtökohdista käsin, oman kokoisella ja näköisellä panoksella.
Vapaaehtoistoiminnan perustana ovat vapaaehtoisen toiveet, kiinnostuksen kohteet ja vahvuudet. Hankkeeseen tulevan vapaaehtoisen ei tarvitse tietää mitä hän haluaisi tehdä, riittää, että on halu tehdä. Yhdessä lähdemme suunnittelemaan jokaiselle oman näköistä vapaaehtoistoiminnan polkua.
Vapaaehtoiselle etsitään sopivaa vapaaehtoistoimintaa kartoittamalla eri vapaaehtoistoimintaa tarjoavien tahojen vapaaehtoistehtäviä. Tarvittaessa vapaaehtoistehtäviä räätälöidään niin, että ne ovat vapaaehtoisen saavutettavissa. Kun sopiva vapaaehtoistehtävä on löytynyt, on hanketyöntekijä tarvittaessa tukemassa vapaaehtoista. Tarvittavalla tuella varmistetaan, että vapaaehtoistoiminta lähtee sujumaan.


Vapaaehtoiselle on nimetty vapaaehtoistoimintaa järjestävästä tahosta yhteyshenkilö vapaaehtoistoiminnan ajaksi, joka tarvittaessa ohjaa ja auttaa tehtävissä.
Hanketyöntekijä on tavoitettavissa koko hankkeen ajan ihan missä tahansa asiassa liittyen vapaaehtoistoimintaan, siinäkin tapauksessa, että vapaaehtoistoiminta alun ohjauksen jälkeen sujuu itsenäisesti.
Hankkeeseen osallistuville vapaaehtoisille järjestetään hankkeen aikana virkistystoimintaa muiden hankkeen vapaaehtoisten kanssa.

Kevään 2026 Ryhmävapaaehtoistoiminta KE 21.1. Klo 13- 15 Reippaan mitalien tekeminen Ratamon lastentautien poliklinikoille Savonkatu 23, Kouvola Porukkatalo/ 1.kerros). KE 4.2. Klo 13- 15 Olka sairaalavapaaehtoisuus Savonkatu 23, Kouvola (Porukkatalo/ 1.kerros). KE 18.2 Klo 13- 15 Kouvolan digiopastajat Savonkatu 23, Kouvola (Porukkatalo/ 1.kerros). KE 4.3. Klo 13- 15 Kouvolan seudun muisti ry Savonkatu 23, Kouvola (Porukkatalo/ 1.kerros). KE 18.3. Klo 13- 15 Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ry Oikokatu 2 B, Kouvola. KE 8.4. Klo 13-15 Vuoroveto- kriisikeskus Kouvolankatu 28 B, Kouvola. KE 22.4. Klo 13-15 Hope Kouvola Savonkatu 23, Kouvola (Porukkatalo/ 3.kerros). KE 6.5. Klo 13-15 Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistys Savonkatu 23, Kouvola (Porukkatalo/ 3.kerros). KE 20.5. Klo 13- 15 Reippaan mitalien tekeminen Ratamon lastentautien poliklinikoille Savonkatu 23, Kouvola Porukkatalo/ 3.kerros).

Tule tekemään yhdessä muiden kanssa reippaan mitaleita koksin ja ratamon pienille potilaille! PÄIVÄMÄÄRÄT: Tiistaina 17.2. klo 13- 15 Tiistaina 17.3. klo 13- 15 Tiistaina 14.4. klo 13- 15 Keskiviikkona 20.5. klo 13- 15 Paikka: Porukkatalo (Savonkatu 23, Kouvola) 3 kerros/ Kokoustila Toivo. Lisätietoja antaa: Hanketyöntekijä Mari Sirviö p. 0503264693
Ilmoittaudu mukaan ryhmävapaaehtoistoimintaan soittamalla, tekstiviestillä, WhatsAppilla, sähköpostilla tai alla olevasta painikkeesta.
Ammattilaiselle
Etsiikö asiakkaasi mielekästä tekemistä vapaa- ajalle? Voisiko vapaaehtoistoiminta olla vaihtoehto? Vapaaehtoisena toimiminen tarjoaa oman näköistä tekemistä, yhteisöllisyyttä ja uusien taitojen kehittämistä. Se voi auttaa myös etenemään opinnoissa tai työelämässä. Ota yhteyttä asiakkaasi kanssa, niin mietitään yhdessä vapaaehtoistoiminnan erilaisia mahdollisuuksia.
Vapaaehtoistoimintaa tarjoavalle taholle
Onko teillä vapaaehtoistehtäviä vailla tekijää? Haluaisitteko toimintaanne mukaan lisää vapaaehtoisia? Ottakaa yhteyttä, niin lähdetään tarkastelemaan yhdessä vapaaehtoistoimintaanne, kartoittamaan vapaaehtoistehtäviänne ja kehittämään tuettua vapaaehtoistoimintaa.
_.png)



















