top of page

Työharjoittelijana Osaksi työhön- hankkeessa

Maaliskuussa 2021 aloitin työkokeiluni Osaksi työhön- hankkeessa. Siinä oli mahdollista luoda työaikataulu omien voimavarojen mukaan. Iso osa työkokeilusta tapahtui etätyönä mutta oli myös päiviä jolloin pidettiin palaveria netin kautta, jossa oli mahdollista nähdä toisiaan ja vaihtaa kuulumisia. Tiedän, että monille teistä tämä on hyvin harvinainen, haastava tilanne, joka vaatii aikaa tottua. Minulle, se oli pitkän aikaan odotettu tapa työskennellä.


MS-taudin aiheuttaman voimakaan uupumuksen takia, olen oppinut käyttämään energiaani varovaisemmin ja keskittymään tärkeisiin tehtäviin ensin. Olen myös löytänyt keinoja vähentää ylimääräisiä vaiheita ja käyttämään teknologiaa apuna. Verkkokoulutukset, yhteydenpito muihin sosiaalisen median kautta ja etäkokoukset olivat jo tuttuja. Huolehtiminen terveydestäni kotona, liikunta ilman ulos menoa tai erityisiä varusteita, taukojen pitäminen: nämäkin asiat ovat osa arkipäivääni. Kuitenkaan, en koskaan odottanut sitä että, mikä minulle oli ratkaisu, toisille voisi olla pulma. Työkokeilun aikana huomasin kuinka me ihmiset suhtaudumme samaan asiaan eri tavalla ja kuinka tärkeä on hyväksyä se, että jokainen meistä on erilainen. Mikä on normaalia yhdelle tai jopa monille, ei välttämättä sovi sinun vieressäsi istuvalle henkilölle. Meidän pitäisi olla avoimia kuuntelemaan ja kunnioittamaan muiden todellisuutta kuin omaamme.


Lähipäivät toimistossa olivat mukavia. Rytmi oli erilainen kuin kotona, keskustelut toimivat hyvin vaikka toinen sattuisi puhumaan päällekkäin ja mikki on aina päällä kun tarvitsee puhua😂. Oli mukava nähdä toisiaan kasvokkain ja kaiken kaikkiaan oli kiva olla kaikki samassa paikassa, niin kuin mehiläiset mehiläispesässä. Tiedän, että monille heidän työpaikkansa on kuin toinen koti jossa he viettävät joskus enemmän aikaa kuin kotona. Vaikka onkin mukavampaa hypätä sängystä töihin, se vie heiltä sen tärkeän osan rutiinista, joka voi olla välttämätöntä heidän mielenterveydelleen.


Kummasta pidät eniten? Löydätkö iloa kun pääset pois kotoa ja olet työpaikalla, vai nautitko siitä että sinulla jää enemmän aikaa kun työ voi alkaa heti kun käynnistät tietokoneesi? Oikeaa vastausta ei ole. Kaikki työskentelevät eri tavoin ja meidän jokaisen on löydettävä oma tasapaino, jopa epäsuotuisissa tilanteissa.


Joskus oman tasapainon löytäminen on haastavaa. Usein tiedämme liian hyvin, minkälainen ihminen meidän täytyy olla ja tuskin tiedämme mitään siitä, keitä me luonnollisesti olemme. Kun yritämme toimia luontoamme vastaan, se tuo epätasapainoa elämäämme ja menestys tuntuu vieläkin vaikeammalta saavuttaa. Minun työkokeilun ohjaajat tiesivät tästä ja minulle annettiin tehtäväksi täyttää kyselyitä, joiden kautta pääsin selvittämään persoonallisuuttani. Se oli hauskaa ja mielenkiintoista, mutta ennen kaikkea se oli vahvistus siitä, että kyllä, sinulla on oikeus olla itsesi. Ei, ne eivät ole vikoja.


Oli myös todella mukava nähdä, kuinka kaikilla persoonallisuuksilla on omia mahdollisuuksia ja haasteita. Se saa sinut ymmärtämään paremmin, miten me kaikki näemme ja reagoimme samaan tilanteeseen eri tavalla. Kukaan heistä ei ole väärässä, vain erilainen. Tätä kannattaa harkita kotona, töissä ja milloin tahansa kun puhutaan suhteista. Oletko koskaan suorittanut persoonallisuustestiä?


Olen iloinen siitä, että sain tämän tilaisuuden oppia tuntemaan itseni paremmin ja siksi pystyä työskentelemään oman luonteeni ja kykyjeni mukaisesti. Sain myös mahdollisuuden tehdä unelmakartan ja oppia lisää vuorovaikutuksen hyvistä tavoista.


Tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan! www.kvyry.fi/



bottom of page